Siirry pääsisältöön

Versona Vatesin mullasta: kokemuksia harjoittelusta hankkeessa

03.11.2022

Ruut Uurtimo seisomassa verhon edessä, tummat hiukset kiinni, musta pusero, silmälasit.Kuuden kuukauden korkeakouluharjoittelun aikana Vates on tarjonnut minulle paikan kasvaa kohti asiantuntijuutta. Maaperä on ollut rikas ja ravitseva: harjoittelun aikana pääsin kiinni niin moniin uusiin osaamisiin ja tehtäviin, että niiden tiivistäminen käy vaikeaksi.

Vatesissa olen kartuttanut ymmärrystä muun muassa työllisyyspalveluiden kentästä ja sitä kohtaavista muutoksista, järjestöjen roolista työllisyyden edistämisessä sekä erilaisista yhteistyömuodoista julkisen ja kolmannen sektorin välillä. Lisäksi olen oppinut uusia tapoja kerätä, analysoida ja paketoida tietoa, kerryttänyt kokemusta esiintymisestä ja saanut ensikosketuksen organisaatioiden kehittämisen kysymyksiin.

Tehtävälistaa paremmin harjoittelukokemustani kuvaa ajatus maan alta puskevasta versosta, joka uusin lehdin pyrkii innokkaana kohti korkeampia mittoja. Samaan aikaa maan alle on kehittymässä haarautuva juurakko, jonka kautta uudet tiedonmurut löytävät osaksi kasvaa ymmärrystä ja paikka työelämän kentässä alkaa pikkuhiljaa hahmottua.

Harjoitteluni ajan työskentelin tiiviisti yhdessä työllisyyssuunnittelija Anne Kallion kanssa. Loistavan mentorin lisäksi Anne on ollut työkaveri, joka jakaa, kysyy, pohtii ja nauraa yhdessä. Olen saanut sopivasti vastuuta sekä mahdollisuuksia pieniin ylpeyden hetkiin.

Kiitos Anne ja Vates! Vatesissa tiedetään, ettei pientäkään itua pidä väheksyä, sillä sopivissa olosuhteissa se vahvistuu ja versoaa. Mukavaa saada jatkaa kasvua tässä työyhteisössä ja hankkeessa vielä hetken pidempään.

Ruut Uurtimo

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!