Siirry pääsisältöön

EskoTyö työllistää turvallisesti

12.06.2023

Työnantajan ja -tekijän tarpeet kohtaavat WorkPilots-sovelluksen avulla. Keikkatyön lisäksi myös työsuhteisia työpaikkoja on syntynyt.

Osatyökykyisten työnhakijoiden työllistymisen mahdollisuudet ja karikot ovat saaneet näkyvyyttä erityisesti viime vuosina, kun hallitusohjelmissa on ollut isoja hankkeita ja ohjelmia, joilla osatyökykyisten työllistämistä on pyritty parantamaan. Perinteisten työllistymisreittien lisäksi on luotu hankkeita ja toimintamalleja tukemaan työllistymistä. Myös vammaisten tai osatyökykyisten henkilöiden työllistymiseen keskittyviä yrityksiä on perustettu. Yhtenä esimerkkinä on EskoTyö, jonka toimintaideaa valmisteltiin vuosia.

EskoTyön tavoitteena on helpottaa työvoiman kohtaanto-ongelmaa tuomalla yhteen työnantajia, jotka tarvitsevat työntekijöitä ja osatyökykyisiä työnhakijoita, joilla on tarve ja halu työllistyä. EskoTyö on yhteiskunnallinen yritys, jonka suurin osakas on Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT.

Yritys aloitti toimintansa vuonna 2022. Aluksi lähdettiin siitä, että haetaan ja tarjotaan keikkaluonteista työtä. Työnhakija-asiakkaat voivat hakea sopivia keikkoja WorkPilots -sovelluksella, jossa EskoTyöllä on oma profiilinsa. Myös pidempiaikaisia työsuhteita on yrityksen kautta solmittu.


EskoTyö hoitaa työnantajavelvoitteet


Hymyilevä henkilö katsoo kameraan, päässä keittiömyssy ja sininen paita, kuorii porkkanaa. Töitä on löytynyt pääkaupunkiseudulta, mutta myös muutamalta muulta alueelta, kuten Lahdesta, Imatralta ja Porvoosta. Kesäkuuhun 2023 mennessä eriasteisesti työllistyneitä on noin 40. Työnantajia on tullut pikkuhiljaa lisää, kuten myös työnhakijoita, kun tieto vaivattomasta toimintamallista on levinnyt. Uusia alueita toivotaan mukaan, ja uusia työnantajia tai -hakijoita nykyisiltäkin alueilta.

- Osalla työnantajista on akuutti tarve työntekijöille, ja he käyttävät kaikki mahdolliset kanavat sopivien henkilöiden löytämiseksi. Osa taas haluaa olla mukana yhteiskuntavastuun kantamisessa ja tarjota siksi mahdollisuuksia vaikeasti työllistyville, EskoTyön koordinaattori Niina Kaartinen kuvaa työnantajien motivaatiotekijöitä.

Työtehtäviä ovat olleet mm. muuttokeikat, lumi- ja muut ulkotyöt, laitteiden kokoaminen, metsänraivaus, siivous sekä toimistotyö, kuten arkistointi ja tallenteiden litterointi.

Valtaosa työtä etsivistä asiakkaista on mielenterveystoipujia, mutta diagnoosia ei kysellä.

Työnantajalle työllistämisen tekee helpoksi se, että EskoTyö hoitaa kaikki työnantajavelvoitteet ja maksaa palkat ja verot. Työntekijät tulevat mm. Etelä-Suomen Klubitalojen tai Niemikotisäätiön kautta, mutta muutkin voivat ohjata asiakkaitaan EskoTyöhön. Tärkeää on, että ohjaavalla taholla on käytettävissä työvalmentaja, jolta sekä työntekijä että työnantaja voivat saada tukea.

Yksin ei EskoTyössäkään työskennellä. Kaartinen on verkostoitunut lukuisten toimijoiden kanssa, joilla on sama intressi, kohentaa osatyökykyisten henkilöiden työllistymisastetta. Valtionyhtiö Työkanava oy, erityisammattioppilaitokset, IPS – Individual Placement and Support -toimintamallin toimijat ja Ohjaamot ovat kumppaneita, joiden kanssa jaetaan tietoa ja kohtautetaan niin työnhakijoita, työnantajia kuin työllistämisen tai työnteon tukena toimivia ammattilaisiakin.

- Esimerkiksi kun IPS-toimintamallin hanke päättyy Uudellamaalla, Klubitalot ovat ottaneet koppia muutamasta hankkeen asiakkaasta ja jatkavat näiden valmennusta kohti työelämää, Kaartinen sanoo.

Kuva: Suomen Klubitalot

EskoTyön sivuille

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!