Siirry pääsisältöön

KeKo – Kehittämisen koordinaatiohanke

KeKo (2017–2019) oli Vates-säätiön hallinnoima kolmivuotinen hanke, jonka tavoitteena oli vahvistaa työllistymistä edistävien järjestöjen elinvoimaa.

KeKo toimi valtakunnallisesti ja kokosi yhteen alueiden työllisyystoimijoita. Hanke tuki alueilla yhteistä kehittämis- ja projektityötä, joiden lähtökohtana ovat vahvat yhteistyöverkostot. 

Hanketta rahoitti sosiaali- ja terveysministeriö / STEA Veikkauksen tuotoilla.

KeKo on päättynyt, mutta alkuvuodesta 2020 Vatesissa alkoi niin ikään STEAn rahoittama aluetoiminta.

Tutustu aluetoimintaan

Käsikirjasta tukea yhteistyöhön

Käsikirjan kansikuva: Verkostot ja kumppanuus - Järjestöt työllisyyden edistäjinä

Vatesin KeKo-hankkeessa tehdyssä Verkostot ja kumppanuus - Järjestöt työllisyyden edistäjinä -käsikirjassa paneudutaan yhteistyön merkitykseen työllisyydenhoidossa. Julkaisu tarjoaa kättä pidempää uusien yhteistyöverkostojen muodostamiseen ja olemassa olevien yhteistyömallien vahvistamiseen.

Julkaisu on suunnattu erityisesti niille kolmannen sektorin toimijoille, jotka edistävät osatyökykyisten, pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden työllistymistä.

Voit tutustua käsikirjaan pdf-muodossa sivuillamme. Painettua kirjaa on rajallinen määrä, ja sen saatavuutta voi tiedustella Meeri Riihelältä, meeri.riihela(at)vates.fi.

Tutustu käsikirjaan

KeKon julkaisut

KeKo Extran kansikuvaKeKo on julkaissut kaksi Kyvyt käyttöön Extra -lehteä. Toisessa käsitellään yhteistä vaikuttamistyötä, kun taas toisessa paneudutaan järjestöjen osaamiseen ja rooleihin muuttuvassa toimintaympäristöstä.

Tutustu julkaisuihin:

Yhteinen vaikuttamistyö 5/2019

Yhdistetään järjestöjen voimat ja taidot 8/2018

KeKosta aluetoiminnaksi

Tiivistelmä KeKon toiminnan kohokohdista kuvineen v. 2017-19 on valmistunut.

KeKo-hankkeen kohokohdat

Blogit ja uutiset

Yhteystiedot

Hankekoordinaattori Tuuli Riisalo-Mäntynen
tuuli.riisalo-mantynen(at)vates.fi
0440 396 848

Kehittämisen koordinaatiohanke – KeKo kasataan komeaksi yhdessä!

Vatesin edellinen Välityömarkkinat osana työelämää -projekti osoitti, että toimijoiden kesken tarvitaan uutta luovaa yhteistyötä kaikilla toiminnan tasoilla. Toimintaympäristö ja rakenteet ovat jatkuvassa murroksessa. Kokonaisuuden hahmottaminen on saamamme palautteen mukaan koko ajan hankalampaa.

Tällä toimialalla on runsaasti verkostoja. Välillä tuntuu, että samat toimijat pohtivat asioita yhdessä – tilaisuuden otsikko vain vaihtuu. Samaan aikaan jonkin keskustelutilaisuuden tai työpajan jälkeen voimme saada palautetta, että paikalla olivat aivan väärät tahot, jotta asiat todella etenisivät.

Yhteistyötä tehdään, mutta myös sen puutteita kritisoidaan. Kuulemme siiloista, byrokratian tuomista rajoista, aidon moniammatillisuuden puutteesta jne. Verkostoihin ollaan joskus myös väsyneitä, mutta toisaalta niiden merkitys todetaan aivan välttämättömäksi. Verkostotyö onkin oma taitolajinsa.

Ilmassa on paljon epävarmuutta, mutta meidän ei kannata kiusaantua sen läsnäolosta vaan tutkia sitä. Lea Nikula Nuorten Ystävistä totesi Kuntoutuspäivien (2017) paneelissa, että pitää uskaltaa olla tietämättömyyden äärellä. Kuinka tuttua, mutta kuinka totta.

Ota siis KeKo – Kehittämisen koordinaatiohanke käyttöösi ajattelun apuna, jäsennyksen välineenä. Istu sen kattaman keskustelupöydän ääreen ja anna ideoiden virrata. Meillä monella on useita uhkakuvia mielessä siitä, mitä uudistukset voivat tuoda järjestökentälle. Miten selviämme resurssien vähenemisestä? Miten kehitämme omaa toimintakulttuuriamme turvataksemme järjestöjen elinvoiman?

Meitä kaikkia tarvitaan yhtä lailla näiden uhkakuvien karkottamiseen kuin mahdollisuuksien todentumiseen. On meistä itsestämme kiinni, vahvistammeko verkostoja ja tartummeko toimeen yhteisen toimintaympäristön turvaamiseksi.