Siirry pääsisältöön

Näkyykö ohjaajan oma ruokasuhde ohjaustyössä?

30.05.2022

Vates-säätiön ja Elämänlaatua ruuasta -hankkeen yhteisessä Työhönvalmennuksen teemapäivässä 30.5. paneuduttiin ruokasuhdeajatteluun. Kutsuimme ohjausalan ammattilaiset pohtimaan, miten ja miksi ohjaajan oma ruokasuhde vaikuttaa ohjaustyöhön sekä mikä yhteys ruokasuhteella on työ- ja toimintakyvyn tukemiseen. Ilmapiiri oli mukavan keskusteleva ja suokasuhteita päästiin analysoimaan melko syvällisestikin.

Työkoneen ääressä herkullinen lounashetki.– Ruokasuhdeajattelu on alun perin lähtenyt kritiikistä perinteistä ruokakasvatusta kohtaan. Ruokakasvatuksessa on kritisoitu erityisesti syömisen näkemistä kapea-alaisesti ravintoaineasiana, yksilön valistamista ja vastuuttamista sekä ns. hyväksytyn kehon normeja, jotka voivat aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää, johdatteli yliopistonlehtori Sanna Talvia Itä-Suomen yliopistosta.

Ruokasuhteen pedagogisen viitekehyksen lähtökohdat ovat paitsi perinteisen ruokakasvatuksen kritiikissä myös kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa. Ruokaan liittyvät teemat ovat läsnä todella monella elämän eri osa-alueessa ja ydinasiassa: identiteetissä, sosialisaatiossa, arjen rutiineissa. Keskiössä on oma, henkilökohtainen kokemus, historia ja kaikki ruokaan liittyvät merkitykset.

Jokaisella on ruokasuhde – myös meillä ammattilaisilla

Osallistujat pääsivät työstämään omia ruokasuhteitaan ruokasuhdekollaasiharjoituksen muodossa. Harjoituksen tarkoitusSakset, liima ja värikkäitä papereita. Nyt askarrellaan! ei ollut arvottaa tai arvioida, vaan tarkastella lempeän uteliaasti sekä tunnistaa ja hyväksyä erilaisia yhteyksiä. Ruokasuhde on koko elämää läpileikkaava teema ja se näkyy näin ollen myös työssä.

 Myös meillä ammattilaisilla ja ohjaajilla on ruokasuhde. Voi olla hyvä pohtia, kantaako omassa ruokasuhteessaan jotakin taakkaa tai kapeuttavia elementtejä, jotka heijastuvat ohjaustyöhön, Talvia herätteli.

Ruokapuhe keskustelun avaajana

Teemapäivässä huomattiin, että sen lisäksi, että laadukas ruoka lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia, ruuasta puhuva ihminen alkaa kuin luonnostaan puhua myös muista asioista ja voi päätyä kertomaan esimerkiksi ihmissuhteistaan, elämäntilanteestaan tai jaksamisestaan. Ruokapuhe toimii niin sanottuna porttina muihinkin keskusteluihin, koska ruoka koskettaa meistä jokaista jollain tavalla.

– Ehkä ruuasta puhumalla voi saada kiinni muistakin asioista. Ruokasuhdetyöskentelyllä voidaan päästä mielenkiintoisiin keskusteluihin ihmisen suhteesta itseensä, kommentoivat osallistujat Menti-kyselyyn.

Tule mukaan toimintaan!

Kiinnostuitko ruokasuhdeajattelusta? Voit tutustua KEHUVA-hankkeen sivuilla ruokasuhteen käsitteeseen ja tehdä ruokasuhdekollaasiharjoituksen. Pohdi seuraavia kysymyksiä: Mikä oli tärkein havainto omasta ruokasuhteestasi? Miten ruoka liittyy työ- ja toimintakyvyn tukemiseen? Miten voisit soveltaa ruokasuhdeajattelua työssäsi?

Elämänlaatua ruuasta -hanke ja Vates-säätiö järjestävät vielä toisen yhteisen Työhönvalmennuksen teemapäivän 14.6. Silloin paneudumme tavoitteellisen ruokatoiminnan ohjaukseen sekä ohjaajan työotteeseen ja menetelmiin. Lämpimästi tervetuloa mukaan kehittämään konkreettisia menetelmiä ohjaustyön arjen tueksi! Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu tästä.

Elämänlaatua ruuasta, Päijät-Sote, Itä-Suomen yliopisto, Vates-säätiö.

Teksti: Meeri Riihelä
Kuvat: Canva

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!

 


Yhteystiedot

Mari Bergman
Erityisasiantuntija, tuettu työllistyminen
puh. 044 787 7022
mari.bergman(at)vates.fi

Liity kehittämisryhmään

Työpaikkakävelyn kautta hommiin

NETTA – Erityistä tukea tarvitsevan nuoren työllisyyden ja osaamisen tuki -hanke päättyi kesäkuussa 2023. Hankkeessa kehitettiin toimintamallia, jossa työnhakijan vahvuudet ja osaaminen saadaan kohtaamaan työnantajien rekrytointitarpeet. Hankkeessa keskityttiin erityistä tukea tarvitsevien nuorten työnhakuun ja heidän palkkauksestaan kiinnostuneiden työnantajien auttamiseen.

Hankkeen yritysyhteistyökumppani Scania Oy:llä on erityisen hyvä kokemus onnistuneesta työn muotoilusta ja tuetun työllistämisen prosessista hankkeen puitteissa.

Lue hankkeesta ja Scanian kokemuksesta

Valtakunnallista toimijaa tarvitaan, tiedon ja verkostoitumisen tarve on suuri

Musta kysymysmerkki keltaisessa post-it lapussa, joka roikuu pyykkipohjalla sinisten ja oranssien post-it lappujen kanssa narulla.Vates-säätiö toteutti kyselyn koordinoimalleen Työhönvalmennuksen kehittämisryhmälle huhti-toukokuussa 2021.

Tutustu kyselyn tuloksiin

Tapahtumien tallenteet

""

Vates-säätiön tapahtumien tallenteet ovat katsottavissa Vatesin YouTube-kanavalta. Tallenteen on tekstitetty.

Vatesin tilaisuuksien tallenteet - YouTube (avautuu uuteen välilehteen)


Ihmisiä seminaarissa auditoriossa.

Artikkeleita työhönvalmennuksesta

Työhönvalmentajan rooli tuetussa oppisopimuksessa -esimerkkinä Puustellin työkylän TALLI-hanke

Laukaassa toimivan Puustellin Tuki ry:n hallinnoiman TALLI -hankkeen tarkoituksena on työllistää kehitysvammaisia työsuhteiseen työhön tuetulla oppisopimuksella työhönvalmentajan tuella sekä tuottaa selkeä toimintamalli, jolla riittävä tuki ja ohjaus saadaan varmistettua. Hanke on kolmivuotinen ja rahoituksesta vastaa RAY. Hankkeen toimialueeseen kuuluu 15 Keski-Suomen alueen kuntaa ja mukana on laaja joukko niin kunnan toimijoita kuin muita yhteistyötahoja. Yhteistyötä tehdään Jyväskylän ja Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskusten, Bovallius-ammattiopiston, Kelan sekä TE-palveluiden kanssa.

Onnistumisen elämyksiä tukemassa

Kauppias Marko Säilynoja K-market Pasaatista Helsingissä on jo yli kymmenen vuoden ajan ottanut kauppaansa työssäoppijoita kokeilemaan, millaista kaupassa työskentely oikeasti on. Kassalla oloa tai hyllyjen täyttöä on tullut oppimaan esimerkiksi vammaisia ihmisiä läheisestä Pasilan toimintakeskuksesta