Siirry pääsisältöön

Kotkassa keskusteltiin työllistämisen unelmapoluista

Teksti ja kuva: Anne Kallio
Piirrokset: Minttu Aalto

Kotka on kolmas tutkimushankkeen pilottialueista. Työpaja pidettiin syyskuussa 2019, ja haastatteluja tehdään työpajan jälkeen.

Työpajassa keskusteltiin kokemusesimerkkien avulla mm. työllistämisen unelmapolusta. Mitä jos pystyisimme tarttumaan tilanteeseen jo työttömyyden alkaessa, mm. työtaitojen kartoittamisen ja päivittämisen muodossa? Työpajassa koettiin myös tarvetta yhdelle taholle, joka tuntisi asiakkaan koko tarinan ja pitäisi tarvittaessa punaista lankaa käsissään, silloin kun erityiselle tuelle on kysyntää.

Työllistämispalveluiden ostaminen nostettiin keskusteluun. Mitä saa 10 eurolla versus 30 eurolla? Ja millaisia tilanteita ja tuntemuksia se luo työllistämispalveluun, jos kaksi yksilöä työskentelee vierekkäin, mutta toinen on oikeutettu yksilökeskeiseen ohjaukseen ja toinen ei?Piirroskuva, jossa mies laatikossa, kahvikuppi kädessä, siivet selässä ja sädekehä pään päällä.

Piirroskuva jossa henkilö istuu lannistuneen näköisenä vihainen koiran näköinen hahmo pään päällä.

Taustaa Kotkan työllisyydestä

  • väkiluku 52 883 (2018), alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä 13,6%, 15-64-vuotiaiden osuus väestöstä 60,1%, yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä 26,3%
  • teollisuuden myötä 1800-luvun loppupuolella Kotkaan muutti ihmisiä lähialueilta ja Savosta
  • työttömyysaste 17,6%, työllisyysaste 62,7%
  • työllistymistä tukevat palvelut 10,1 milj € (2017)
  • työllistymistä tukevia toimijoita: TYP, Väylä (monialainen yhteispalvelu), Ohjaamo, Rannikkopajat, Sotek (Avittaja-hanke, kuntouttava työtoiminta, palkkatukityö, Remppapaja, työelämäoppiminen, Työhönvalmennuspaja Ura, työkokeilu, Uusi Askel)
  • Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli toukokuun 2019 lopussa kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa on lähes neljännes työttömistä eli noin 3 500 henkilöä. (Kaakkois-Suomi)
  • Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä on edelleen selkeässä laskussa. Pitkäaikaistyöttömiä oli toukokuun lopussa (2019) 28 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. (Lähde: Kymen Sanomat 25.6.2019)

Kotkan Kantasatamaan on syntymässä sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävä merenkulun koulutuskeskittymä. Vuosi 2018 oli Hamina-Kotkan satamassa investointien ja voimakkaan liikenteen lisäyksen aikaa. Hamina-Kotkan sataman kautta kulki viime vuonna 10 % enemmän tavaraa kuin edellisvuonna. Positiiviset odotukset ovat myös Googlen investoinnista Haminaan.

Lähde: Kuntaliitto