Siirry pääsisältöön

Ammattilaiset - muutoksen tekijät

14.12.2021

Anne Korhonen nojaa kaiteeseen ja hymyilee.Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Tämä voisi kuvastaa tämän hetken työllisyyden hoidon kenttää. Mikä on muutoksen suunta, mihin se vaikuttaa ja mitä se vaatii kentän toimijoilta? Nämä ovat ammattilaisia askarruttavia kysymyksiä.

Muutosten keskellä ihminen tarvitsee tukea työllistymiseensä. Keskiössä on aina kuitenkin ihminen - kuten toimitusjohtajamme Jaana Pakarinen kirjoitti marraskuun blogissaan. Valmennus- ja ohjausalan ammattilaiset työskentelevät muutosten keskellä ja paineissa kohdaten yksilöt – ihmiset – huolineen ja tarpeineen, mutta myös kyvykkyyksineen ja osaamisineen. Muutosten keskellä tulisi myös muistaa, että ammattilainen tarvitsee tukea sekä ymmärrystä työlleen organisaatiostaan, esihenkilöltään.

Muutos on aina mahdollisuus. Mahdollisuus olla vaikuttamassa, luomassa uutta, rakentamassa toimivampaa mallia. Kokeilut on kokeiltu ja näytöt on annettu. Eikö voisi vain resursoida toimivaan ja näyttöön perustuvaan tulokselliseen työllisyydenhoitoon? Tuleeko aina aloittaa alusta tai perustella jo toimivaa käytäntöä uusilla kokeiluilla? Kuuluu myös kommentteja ammattilaisten penkkirivistä.

Ehkä huomaamme muutoksen askeleet kohti toimivampaa vasta jälkikäteen ja voimme ihailla kätilöimisen taitojamme tai sanoa olleemme osa muutosta parempaan. Samalla tulee hyväksyä, että muutos vaatii aikansa ja oikean hetkensä.

Muutoksessa voisi muistaa tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen ratkaisukeskeisen otteen ydinajatukset:

  • Älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki.
  • Tee lisää sitä, mikä jo toimii.
  • Jos jokin ei toimi, tee jotain muuta.

Ja se, mihin keskityt, lisääntyy. Muutoksen avain ovat kentän ammattilaiset osaavalla työotteellaan.

Voima muutokseen ja arjen haasteelliseen ja paineiseenkin ympäristöön löytyy yhteistyöstä ja ymmärryksestä siitä, että olemme tässä muutoksessa yhdessä. Olemme edistämässä ihmisoikeuksia, jokaisen oikeutta työhön. On aika luoda siltoja ja rakentaa työllisyyden hoidon kokonaisuutta yhteistyössä, innovatiivisin ratkaisuin. Tähän kokonaisuuteen tarvitaan kaikkia toimijoita ja erityisesti ammattilaisia. Samoin tarvitaan työelämän kehittämisen tukemista.

Tänä vuonna Vates-säätiön tapahtumissa on ollut läsnä satoja ammattilaista kehittämässä työotettaan ja verkostoitumassa eri toimijoiden kanssa. Vahvistetaan tätä, muistetaan, että yhteistyöllä saamme enemmän, luotetaan toisiimme ja muutos kohti monimuotoisempaa työelämää on käsissämme.

Nyt on aika hetki hengähtää, kiittää itseään ja kumppaneitaan. Tämä vuosi näyttää merkityksellisyytensä tulevaisuudessa. Jatketaan yhteistä kehittävää ja rakentavaa työtä ensi vuonna!

Anne Korhonen
kehittämiskoordinaattori

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!

 


Yhteystiedot

Mari Bergman
Erityisasiantuntija, tuettu työllistyminen
puh. 044 787 7022
mari.bergman(at)vates.fi

Liity kehittämisryhmään

Työpaikkakävelyn kautta hommiin

NETTA – Erityistä tukea tarvitsevan nuoren työllisyyden ja osaamisen tuki -hanke päättyi kesäkuussa 2023. Hankkeessa kehitettiin toimintamallia, jossa työnhakijan vahvuudet ja osaaminen saadaan kohtaamaan työnantajien rekrytointitarpeet. Hankkeessa keskityttiin erityistä tukea tarvitsevien nuorten työnhakuun ja heidän palkkauksestaan kiinnostuneiden työnantajien auttamiseen.

Hankkeen yritysyhteistyökumppani Scania Oy:llä on erityisen hyvä kokemus onnistuneesta työn muotoilusta ja tuetun työllistämisen prosessista hankkeen puitteissa.

Lue hankkeesta ja Scanian kokemuksesta

Valtakunnallista toimijaa tarvitaan, tiedon ja verkostoitumisen tarve on suuri

Musta kysymysmerkki keltaisessa post-it lapussa, joka roikuu pyykkipohjalla sinisten ja oranssien post-it lappujen kanssa narulla.Vates-säätiö toteutti kyselyn koordinoimalleen Työhönvalmennuksen kehittämisryhmälle huhti-toukokuussa 2021.

Tutustu kyselyn tuloksiin

Tapahtumien tallenteet

""

Vates-säätiön tapahtumien tallenteet ovat katsottavissa Vatesin YouTube-kanavalta. Tallenteen on tekstitetty.

Vatesin tilaisuuksien tallenteet - YouTube (avautuu uuteen välilehteen)


Ihmisiä seminaarissa auditoriossa.

Artikkeleita työhönvalmennuksesta

Taidealan moninaiset mahdollisuudet

Vuoden viimeinen Työhönvalmennuksen teemapäivä 8.12. keskittyi taidealan työvalmennukseen. Taideala on moninainen työllistymisen kenttä, joka tulisi nähdä myös moninaisena mahdollisuutena. Taidealalla on kuitenkin monia huomioon otettavia seikkoja työllistymisen kannalta, joita on pohtinut ja selvittänyt Vertaistaitelijat-hanke (STEA 2018-2020).

Elämää ei voi käsikirjoittaa – Luova ennakointi valmentajan työssä

Työhönvalmennuksen vuoden kolmas teemapäivä järjestettiin yhteistyössä Feelix-hankkeen kanssa 29.10.2020. Tämän vuoden monimutkaiset ja vaihtuvat tilanteet pandemian saralla vaikuttivat teemapäivän toteutukseen siten, että hyppäsimme hybridimalliin. Vuoden tematiikan mukaisesti pohdittiin läsnäolo- ja etäohjauksen toteutustapoja sekä mitä uudenlaiset tilanteet ammattilaiselta vaativat. Osallistujien mukaan ainakin rohkeutta hypätä uuteen sekä luottoa ammatillisuuteen ja verkoston kantavaan voimaan.