Siirry pääsisältöön

Osatyökyvyttömyyseläke

Osatyökyvyttömyyseläke voi olla ratkaisu, jos työntekijä selviytyy osa-aikatyöstä tai kevyemmistä tehtävistä. Kelan eläkkeisiin ei kuulu osatyökyvyttömyyseläkettä, vaan sitä haetaan vakuutusyhtiöiltä. Eläke poikkeaa työkyvyttömyyseläkkeestä, koska sen myöntämisessä ei edellytetä sairauspoissaoloja tai osa-aikatyötä. Osatyökyvyttömyyseläkkeen hakija tarvitsee kuitenkin lääkärin B-lausunnon.

Eläkkeen saannin ehtona on, että työkyky on alentunut sairauden vuoksi vähintään 40 prosenttia. Ansioiden tulee alentua samassa suhteessa. Osatyökyvyttömyyseläke on puolet täyden työkyvyttömyyseläkkeen määrästä. Osatyökyvyttömyyseläkettä voidaan myöntää myös kuntoutustukena.

Työnantajan on pyrittävä järjestämään kokoaikaiselle työntekijälle osa-aikatyötä, mutta siihen ei ole velvollisuutta. Osatyökyvyttömyyseläkkeestä on syytä keskustella työnantajan kanssa. Myös yrittäjät voivat hakea osatyökyvyttömyyseläkettä.

Osatyökyvyttömyyseläke voi myös olla ennakoivaa, jos työntekijän työkyky on heikentynyt esimerkiksi lähellä varsinaista eläkeikää. Osa-aikatyöllä työntekijä voi jatkaa pidempään työelämässä.

Lisää osatyökyvyttömyyseläkkeestä Tyoelake.fi -sivustolta