Siirry pääsisältöön

Päättyneet tapahtumat

Miten menestyn julkisten hankintojen kilpailutuksessa? Helsinki

23.10.2018 - 23.10.2018

Aika: 23.10.2018 klo 9.30 - 15.00
Paikka: Aluekeskus Oltermanni, Oltermannintie 8, Helsinki

Osallistumismaksu: 50 euroa sisältäen kahvitarjoilut ja lounaan.

Kohderyhmä:
Koulutus on suunnattu erityisesti työllisyyspalvelujen tuottajille, mutta myös muille hankinta-asioista ja niiden kilpailutuksesta kiinnostuneille ja niiden tuntemusta työssään tarvitseville.

Tavoite:
Koulutuksella on kaksi päätavoitetta: kehittää omaa palvelutuotantoa ja muuta toimintaa niin, että kilpailutuksiin mukaan pääseminen on mahdollista. Tähän kytkeytyy myös asiakasohjaukseen liittyvät kysymykset. Toinen tavoite on oppia tarjousten tekemisen prosessia ja käytäntöjä.

Koulutuksessa nostetaan esiin hankintalain periaatteet ja sen laatukriteerit. Tilaisuudessa käydään läpi mitä hankintayksiköt odottavat työllisyyspalvelujen tuottajilta, myös järjestötoimijoilta. Koulutus nostaa keskusteluun hankintaprosessin kokonaisuudessaan sekä hankkijan että tuottajan näkökulmasta ja siihen liittyvät toiminnot. Esittelemme onnistuneita työllistämismalleja ja listaamme niitä elementtejä, mitä kilpailukykyisen tarjouksen rakentaminen edellyttää.

Kouluttajina ovat mm.
- lakimies Kirsi Väätämöinen, SOSTE
- projektisuunnittelija Marko Harapainen, Helsingin kaupunki / SIEPP
- kehittämispäällikkö Jukka Lindberg, Vates-säätiö

 Tilaisuus on osa Vates-säätiön omaa kehittämistoimintaa ja suunnattu säätiön verkostoille ja sidosryhmille.

Päivän ohjelma

9.00    Aamukahvi ja ilmoittautuminen

10.00  Vastuulliset hankinnat – mistä on kysymys? - sosiaaliset kriteerit ja työllistämisehto laissa
           Lakimies Kirsi Väätämöinen, SOSTE

11.00   Miten kehitämme ja toteutamme vastuullista työllistämistä hankinnoilla käytännössä?
            Projektisuunnittelija Marko Harapainen, Helsingin kaupunki / SIEPP

12.00  Lounas

12.45  Miten rakennan kilpailukykyisen tarjouksen?
          Toimitusjohtaja Timo Haapoja, SunUra Oy
          Kehittämispäällikkö Jukka Lindberg, Vates-säätiö

13.30  Iltapäiväkahvi

14.00  Hankintakilpailu – mitä odotuksia ja edellytyksiä toimijoille asetetaan?
           Hankintalakimies Marja Sarmela, Helsingin kaupunki          

15.00  Ohjelma päättyy

Lisätietoja:

kehittämispäällikkö Jukka Lindberg, jukka.lindberg(at)vates.fi, 040 541 9493

takaisin tapahtumiin