Siirry pääsisältöön

Välityömarkkinatoimijoiden kannanotto työllistymiseensä tukea tarvitsevien tilanteesta koronakriisissä

Kolmannen sektorin välityömarkkinatoimijat pelkäävät, että työllistymisessä tukea tarvitsevien elämäntilanne ja palvelujen saatavuus heikentyy edelleen koronaepidemian seurauksena. Palveluja tuottavat yhdistykset ja säätiöt ovat toiminnan supistusten takia samalla lailla talousvaikeuksissa kuin yritykset. Toimijat vaativat maan hallitukselta 20 miljoonaneuron kriisirahoitusta ja tukipakettia palvelujen turvaamiseksi myös heikossa työmarkkina-asemassa oleville.

Hyvää työn päivää!

Pandemiakevät on sekoittanut työmarkkinat. Kannamme suurta huolta siitä, että vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden viime vuosien suotuisa työllisyyskehitys loppuu koronan aiheuttamiin haasteisiin. Miten voimme yhdessä tehdä työtä sen eteen, että he eivät vaikeaan tilanteeseen vedoten joudu kohtuuttomasti lomautusten tai irtisanomisten kohteeksi?

Taiteesta tuloja päiväaikaisessa toiminnassa?

Olemme Vertaistaiteilija-hankkeessa toimineet asiantuntija- ja aikaresurssina erityistä tukea tarvitseville taiteilijoille ja heidän taustatoimijoilleen. Taiteilijoiden saamat palkkiot ovat olleet monelle elämän ensimmäiset omat tulot.

Yhteiskunnallisissa yrityksissä on potentiaalia osatyökykyisten työllisyyden lisäämiseen

Tutkija kannattaa sosiaalisten yritysten lain alasajoa tai kohdentamista mm. vammaisille

Vates etsii aluekoordinaattoria