pe toukok. 20 11:46:00 2022
Job Shadow Day eli työn seurannan päivä järjestetään Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa tänä vuonna torstaina 2.6.2022. Ideana on, että henkilöt, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä, pääsevät seuraamaan unelmiensa työtä päiväksi oikealla työpaikalle. Päivän tarkoitus on luoda kohtaamisia ja vahvistaa ammatinvalintahaaveita, mutta joskus se johtaa työllistymiseen.
Työtä on aiempina vuosina seurattu muun muassa kirjastoissa, kaupoissa, kunnissa, päiväkodeissa, tiedotusvälineissä, kuljetusyrityksissä, arkkitehtitoimistossa, hevostallilla, keilahallissa, seurakunnissa ja teattereissa.
Suomen Job Shadow Day’hin on osallistunut jopa yli 200 työnantajaa ja 300 työn seuraajaa. Tehdäänkö nyt uusi ennätys?
Joka kuudennella meistä on jokin toimintarajoite. Rajoitteet voivat olla ohimeneviä tai pysyviä. Suurin osa osatyökykyisistä henkilöistä tekee silti työtä tai kykenee siihen. Vielä useampi olisi töissä, jos heidän kykynsä eivät jäisi erityistarpeiden varjoon ja työnantajat saisivat tietoa erilaisista tukikeinoista.
Yritykset ja muut työnantajat voivat ilmoittautua mukaan Job Shadow Day’hin ottaakseen vastaan työn seuraajia. Vates-säätiön koordinoiman JSD-päivän tarkoitus on osoittaa, että osatyökykyinen henkilö voi olla täysin työkykyinen hänelle sopivassa työssä. Toiseksi sen tavoite on kannustaa osatyökykyistä henkilöä kouluttautumaan ja hakemaan rohkeasti itseä kiinnostavaa työtä.
Tärkeässä roolissa ovat lähettävät tahot, kuten oppilaitokset ja työllistämisyksiköt, jotka auttavat työn seuraajaa ja työnantajaa löytämään toisensa. Oppilaitos, viranomainen, järjestö tai muu taho lähettää työn seuraajan päivän ajaksi työpaikkaan, jonka kanssa on tehty sopimus seurannasta.
Tämänvuotisen Job Shadow Day'n suojelijana on sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen.
- Elämän yllätyksellisyys ja arvaamattomuus voi tuoda erityistarpeita työn hakijoille ja työntekijöille. Toisinaan elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttaa työllistymistä. On tärkeää mahdollistaa ja tukea osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jaksamista, ministeri Sarkkinen sanoo tervehdyksessään.
Tänä vuonna mukaan ovat tähän mennessä ilmoittautuneet vastaanottavina tahoina eli työnseurantapaikkoina mm. Suomen tulli (Helsinki-Vantaan lentokenttä), Ilomantsin pelastusasema ja FDUV (ruotsinkielisten kehitysvammaisten henkilöiden etujärjestö) sekä lähettävinä tahoina mm. Eteva kuntayhtymä, Siun Sote -vammaispalvelut, Kårkulla samkommun, Nuorten Ystävät ry:n useat toimipaikat sekä Turun ja Laitilan kaupungit. Ilmoittautua voi edelleen!
Aiemmin tapahtuman suojelijoina ovat olleet ministeri Tuula Haatainen (2021), arkkipiispa Tapio Luoma (2019), ministerit Jari Lindström ja Pirkko Mattila (2018) ja Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö (2017).
***
Vuonna 2019 Job Shadow Day -päivään osallistui 225 työnantajaa, 280 työn seuraajaa ja 68 lähettävää tahoa. Koko Euroopassa osallistujia oli noin 15 000! Suomessa toteutettuun palautekyselyyn vastanneista työnantajista 93 % suosittelisi päivää muille työnantajille. Vaikkei päivän varsinainen tarkoitus olekaan työpaikan etsiminen, työsopimuksia syntyi useita, samoin työharjoittelusopimuksia. Vuonna 2020 JSD jäi väliin koronapandemian takia, viime vuonna päivä järjestettiin enimmäkseen etätilaisuuksina.
Job Shadow Day on lähtöisin Irlannista. Suomessa tapahtumaa koordinoi Vates-säätiö, joka toi sen Suomeen vuonna 2014. Päivä on laajentunut paikallisesta kokeilusta valtakunnalliseksi tapahtumaksi.
Kuva: Keijo Eronen oli seuraamassa työtä Ilomantsin paloasemalla keväällä 2019. Kuva: Ilomantsin paloasema
Lisätietoa ilmoittautumisesta:
Marianne Pentikäinen
marianne.pentikainen@vates.fi
p. 044 743 1929
Spesian opiskelijat osallistuivat Job Shadow Day -päivään monilukuisasti ympäri Suomen. Päivän aikana monenlaiset työtehtävät tulivat tutuiksi, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan unelmatyöhönsä.
Lue Sari Råmanin blogi JSD-päivästä Spesian sivuilta (linkki aukeaa uuteen väilehteen)
Alla olevat linkit avautuvat uuteen välilehteen
Videolla kerrotaan lyhyesti Job Shadow Day päivästä.
Yleistä päivästä, sopimusasiat ja nettipäivitykset:
Linda Lempiö
Hallintovastaava
puh. +358 44 773 5708
linda.lempio(at)vates.fi
Kehitysvammaistyön pappi Maarit Nuopponen Keski-Suomesta osallistui valtakunnalliseen Job Shadow Dayhin ja otti mukaansa työhön seuraaja Ellin. Mukana oli myös Kirkkohallituksen vammaistyön asiantuntija, pastori Katri Suhonen, jota Elli pääsi myös päivän aikana haastattelemaan.
FDUV:n videossa kuullaan päivään osallistuvien ajatuksia ja haaveita.