pe 7. kesäkuuta 2019 15.06.00
Teksti: Kati Savela
Valokuvat: Kirkkohallitus
Job Shadow Day on Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle yksi tapa viestiä tavoitteestaan, että vammaiset ja erityistä tukea tarvitsevat henkilöt olisivat yhdenvertaisesti osallisina yhteiskunnassa, myös työelämässä. Arkkipiispa Tapio Luoma lupautui vuoden 2019 kampanjan suojelijaksi, ja saavutettavuuden asiantuntija Katri Suhonen Kirkkohallituksesta kertoi tapahtumasta kollegoilleen.
Kun evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma oli tammikuussa lupautunut Job Shadow Day -tapahtuman suojelijaksi, Kirkkohallituksen asiantuntija (saavutettavuus ja vammaiset ihmiset) Katri Suhonen alkoi jakaa tietoa kampanjasta työyhteisön sisällä, erityisesti kirkon vammaistyöntekijöille.
– Yleinen kysymys oli, pitääkö tietää tai osata jotain erityistä, jos ottaa työn seuraajan. Olen vastannut, että ei oikeastaan. Riittää, että ottaa toisen ennakkoluulottomasti vastaan, hän sanoo.
Monella kirkon työntekijällä onkin ennestään kokemuksia kehitysvammaisten tai muiden vammaisten henkilöiden kanssa toimimisesta. Kynnys ottaa seuraaja päiväksi ei silloin ole korkea.
Arkkipiispa Luoma toteaa tervehdyksessään, että ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kuulua joukkoon, jossa voi tuntea olevansa hyödyksi toisille. Toimeentulon ansaitsemisen lisäksi tämä on keskeinen syy siihen, että haluamme tehdä työtä.
Vammaisten ja tukea tarvitsevien henkilöiden työelämäosallisuus ja osallisuus yleisestikin on yksi keskeisiä asioita, joita kirkko toiminnallaan haluaa edistää.
– Olemme tehneet paljon tämän eteen, mutta voisimme mielestäni tehdä enemmänkin. Meidän tulee edistää tietoisuutta monimuotoisuudesta, eli kertoa että työyhteisöissä on hyvä olla erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla. Näin työntekijäprofiilit monipuolistuvat.
Kirkko julkistaa joulukuussa oman toimintaohjelman YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimuksesta. Valmistelussa olevassa ohjelmassa on työllisyys vahvasti esillä. Job Shadow Day’n kaltaiset kampanjat tukevat hyvin kirkon sanomaa yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämisestä.
– Meidän on oltava yhtenä esikuvana vammaissopimuksen noudattamisessa. 27 artikla (työ ja työllistyminen) on tärkeä kohta sopimuksessa. Toimintaohjelmassa nostamme esiin joustavuuden, positiivisen erityiskohtelun ja ratkaisukeskeisen ajattelutavan, joilla näennäisiä esteitä vammaisen henkilön työllistämiseen poistetaan, Katri Suhonen kertoo.
Toimintaohjelman kysymysten avulla seurakuntien työntekijät voivat pohtia, millaisilla käytännöillä omasta seurakunnasta saataisiin entistä saavutettavampi työpaikka.
– Muistutan siitäkin, että ihminen voi vammautua myöhemmällä iällä. Esimerkiksi silmäsairaudet ovat melko yleisiä ikääntyessä ja voivat heikentää näkökykyä paljonkin, Katri Suhonen sanoo.
------------------------
Job Shadow Day pidettiin 16.5.2019.
Lue arkkipiispa Tapio Luoman tervehdys tapahtuman osallistujille ja tutustu päivän kulkuun (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2009 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)
Katso, ketkä olivat mukana 2023
Catharina Van Den houwe (she) kirjoittaa englanninkielisessä blogissaan ajatuksiaan Job Shadow Day -päivästä. Hän on Equality, Diversity and Inclusion Leader IKEA Finlandissa.
IKEA oli tänä vuonna mukana päivän toteutuksessa ensimmäistä kertaa ja Catharina toteaa blogissaan, että he ovat ehdottomasti osallistumassa ensi vuonnakin.
Yleistä päivästä, sopimusasiat ja nettipäivitykset:
Johdon sihteeri, JSD-koordinaattori
Marianne Pentikäinen
puh. +358 44 743 1929
marianne.pentikainen(at)vates.fi
Spesian opiskelijat osallistuivat Job Shadow Day -päivään monilukuisasti ympäri Suomen. Päivän aikana monenlaiset työtehtävät tulivat tutuiksi, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan unelmatyöhönsä.
Lue Sari Råmanin blogi JSD-päivästä Spesian sivuilta (linkki aukeaa uuteen väilehteen)
FDUV:n videossa kuullaan päivään osallistuvien ajatuksia ja haaveita.
Alla olevat linkit avautuvat uuteen välilehteen