Siirry pääsisältöön

Tiedolla vaikuttaminen -hanke

Sivu siirretty osoitteeseen http://www.vates.fi/vates/projektit/tiedolla-vaikuttaminen.html

VAMPO päättyi - työ jatkuu

pe maalisk. 11 12:23:00 2016

Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO 2010–2015 -päätösseminaari pidettiin eilen 10.3.2016 Terveyden- ja hyvinvointilaitoksella Helsingissä. Vammaispoliittisen ohjelman yhtenä päämääränä on vammaisten oman valinnanmahdollisuuden korostaminen.

Varapuhemies Paula Risikon mukaan vammainen OSAA valita ja hän VALITSEE. Tätä varten Suomessa on olemassa myös henkilökohtaisen avun järjestelmä, jotta valinnanmahdollisuus todella voi toteutua. Vammaisen puolesta ei saa valita, valinnan tekee henkilö itse. Tämä koskee myös opiskelu- tai työpaikkaa.

- Ohjelman toteutumisen yhteenvedossa kuultiin, että VAMPO:n aikana tai ennen sitä ei ole havaittu merkittävää vammaisten työllistymisen kohentumista, sanoi toimitusjohtaja Jaana Pakarinen Vates-säätiöstä tilaisuuden jälkeen ja kysyy, miksi työllistyminen on edelleen vaikeaa.

- Ohjelman tulosten perusteella näyttää siltä, että koulutuspuolella on tapahtunut merkittävää edistystä. Tulisiko toimenpiteitä vieläkin tiiviimmin kohdentaa koulutuksen ja työelämän välisiin polkuihin ja ohjauskeinoihin eli työelämään siirtymistä tukevaan koulutukseen, pohtii Pakarinen.

- Vammaisjärjestöillä on tehtävänä VAMPO:n jälkeenkin pitää huoli siitä, että vammaisten etuja viedään eteenpäin ja että ohjelman tavoitteet saavutetaan ja saavutukset ylläpidetään, hän painottaa.

Vuosien 2010-2015 VAMPO-ohjelman tavoitteena oli turvata vammaisten henkilöiden oikeudenmukainen yhteiskunnallinen asema ja linjata seuraavien vuosien vammaispolitiikan tärkeimmät toimenpiteet. Ohjelman seurannasta vastasi sosiaali- ja terveysministeriö ja seurannan käytännön toimien toteuttamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Vammaisneuvosto oli mukana koordinoimassa seurantaa.

VAMPO-ohjelman tulokset on koottu päätösseminaarin yhteydessä julkaistuun loppuraporttiin: Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO 2010-2015 loppuraportti (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:14).

Lue myös THL:n Stina Sjöblomin kirjoitus Esteetön yhteiskunta syntyy säädöksin, ei itsestään

Tiina Jäppinen

Työpankki Arbeetti Oy - Tuettua työllistämistä yrityksen kautta

Raumalainen työpankki Arbeetti Oy toimii Lounais-Suomessa tiiviissä yhteistyössä alueen kaupunkien ja kuntien kanssa. Toiminnan tavoitteena on löytää työpaikkoja pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille henkilöille.

Tuomas Saloma on graafisen alan yrittäjänä Eurajoella

Tuomas Saloma on CP-vammainen nuori mies, joka ei tyytynyt valtion tarjoamaan eläkeputkeen peruskoulun jälkeen. Sen sijaan hän lähti opiskelemaan graafista alaa Nakkilan käsi- ja taideteolliseen kouluun.

Porvoon työllisyysohjelma vaikuttaa - strategia muuttuu toiminnaksi

Porvoossa työllisyydenhoito on selkeästi mukana kaupungin strategiassa. Kolmivuotisen työllisyysohjelman avulla on saatu aikaiseksi tuloksia, vaikka budjetin tiukkuus lyö välillä kapuloita rattaisiin.

Eurajoki etsii kuntouttavan työtoiminnan paikkoja kunnan sisältä

Eurajoen kunnanhallitus päätti yksimielisesti 23.5.2017, että hallintokunnat tarjoavat kuntouttavan työtoiminnan paikkoja 10 prosenttia toimialansa virkojen ja toimien määrästä. Eurajoki ei enää odota, vaan halusi tarttua härkää sarvista kiinni.

Yhteiskunnallinen yritys hyvä kumppani kunnalle

Bovallius-Palvelut Oy on yhteiskunnallinen yritys, jonka toiminta alkoi vuonna 2004 sosiaalisena yrityksenä. Alusta lähtien tavoitteena on ollut tarjota työtä ihmisille, joiden on vaikeaa työllistyä syystä tai toisesta. Yritys tuottaa palveluita niin kunnille, yrityksille kuin yksityisille henkilöillekin.