Siirry pääsisältöön

Kohti unelmien ekosysteemiä

25.01.2024

Teksti: Anne Kallio
Kuva: Seppo Alanko

Keltakypäräisiä henkilöitä työpaikalla eri kansalaisuuksista.

Salossa ja Ylivieskassa pohdittiin Järjestöt työllisyyden kuntakokeilussa -hankkeen fasilitoimana, mitkä ovat perusedellytykset ekosysteemimäiselle toiminnalle.
Vastaukset olivat hyvin samankaltaisia, mm. palvelut yhdeltä luukulta ja vanhojen toimintatapojen kriittinen tarkastelu.

Järjestöjen roolia selvitettäessä on hyvä tiedostaa, että koko toimintaympäristö on muutoksessa työllisyydenhoidon osalta. Järjestöt työllisyyden kuntakokeilussa -hankkeessa hahmotettiin järjestöjen roolia paikallisessa toimintaympäristössä järjestämällä ekosysteemityöpajoja. Työpajojen suunnittelussa oli mukana edustajia yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksesta, Kuntaliitosta ja Suomen elinkeino- ja kehitysyhtiöt SEKESistä. Työpajat järjestettiin 2023 kesäkuussa Salossa ja syyskuussa Ylivieskassa.

Ekosysteemityöpajoissa pohdittiin yhdessä työnantaja- ja työntekijäpalveluita. Lisäksi jokainen mietti erikseen oman organisaationsa roolia tulevassa elinvoiman ja työllisyyden ekosysteemissä. Pohdintaan osallistui järjestöjen ja työllisyyden kuntakokeilun lisäksi edustajia koulutusorganisaatioista, henkilöstöpalveluyrityksistä, hyvinvointialueelta, kehitysyhtiöstä ja elinvoimapalveluista. Vaikka Salo ja Ylivieska ovat alueina erilaisia ja erikokoisia, työllisyydenhoidon toimijat miettivät hyvin samansuuntaisia ratkaisuja ekosysteemimäisen toiminnan pohjaksi.

Elinvoimatalo alueen palvelukeskuksena

Molemmilla alueilla nähtiin tärkeänä, että palvelut saisi samasta paikasta. Parhaimmillaan TE24-uudistus mahdollistaisi sekä työnhakija- että työnantajapalveluiden tarjoamisen samasta osoitteesta. Myös sosiaali- ja terveyspalvelut työnhakijoille tulisi tuoda muiden palveluiden yhteyteen. Hallinnonalaisen lokeroajattelun sijaan keskityttäisiin alueen työhakijoiden ja työnantajien tarpeisiin ilmiöittäin. Palveluntarjoajien fyysinen läheisyys parantaisi muun muassa tiedonkulkua.

Paikallisilta toimijoilta elinvoimaa

Erityisesti kaupunkina pienemmän Ylivieskan työpajassa tunnistettiin, että elinvoiman kasvuun vaikuttaa myös se, miten hyvin paikallisia toimijoita hyödynnetään esimerkiksi palveluostoissa. Molemmilla alueilla nähtiin, että yhteisillä tavoitteilla ja tekemisellä mahdollistetaan elinvoiman kasvu.

Jostain omasta luopuminen

Uutta ei voi luoda loputtomiin ilman että jostain vanhasta luopuu. Molemmissa työpajoissa tunnistettiin, että on luovuttava jostain olemassa olevasta, jopa omasta.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 2/2023 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!