Siirry pääsisältöön

Korkeakoulut – olisiko aika opettaa yhteiskunnallista yrittäjyyttä?

02.09.2021

Teksti: Onni Karttunen

Suomessa ei juurikaan tarjota korkeakoulutusta yhteiskunnallisen yrittämisen osalta muuten kuin satunnaisten yksittäisten kurssien muodossa, kuten Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tarjoama kolmen opintopisteen verkkokurssin yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesti yrittäjyydestä. Aiheesta on tosin tehty tutkimusta Aalto yliopistossa ja LUT-yliopistossa. Yhteiskunnallisten yrittäjyyden koulutusohjelmien tilanne ei ole myöskään kovinkaan paljon parempi muualla Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ei siis ole ihme, ettei yrittämisen toimintamalli ole vielä kovin tuttu kaikille.

Vain parilla pohjoismaalaisella ja baltialaisella yliopistolla on yhteiskunnallisen yrittäjyyden kansainväliset maisteriopinto-ohjelmat: Roskilden yliopistolla ja Tallinnan yliopistolla. Roskilden yliopiston maisteriohjelma on nimeltään Social Entrepreneurship and Management ja Tallinnan yliopiston maisteriohjelma on Social Entrepreneurship. Tosin Ruotsissa on myös korkeakouluja, jotka tarjoavat kursseja ja opintojaksoja ruotsiksi aiheesta - socialt entreprenörskap. Tämän lisäksi Kaakkois-Norjan yliopiston SESAM-keskus keskittyy yhteiskunnalliseen yrittämiseen ja yhteiskunnalliseen innovointiin.

SESAM-keskus tarjoaa tilaustutkimuksia ja kursseja yhteiskunnallisista innovaatioita. Tallinnan yliopiston Social Entrepreneurship -maisteriohjelma pohjautuu enemmänkin projekteihin ja yliopistossa toivotaankin, että hakijoilla olisi jo taustaa yhteiskunnallisista yrityksistä. Ohjelma sisältää kursseja esimerkiksi sosiaalisesta pääomasta, - vaikuttavuudesta ja innovoinnista. Lisäksi on kurssit e-hallinnosta ja Euroopan Unionista. Roskilden yliopisto sen sijaan korostaa ongelman ratkaisua ja opettaa Social Entrepreneurship and Management -opinnoissa sosiaalisia innovaatioita ja yrittäjyysprosesseja sosioekonomisissa yrityksissä, kansalaisyhteiskunnan organisaatioissa ja muissa organisaatioissa, jotka pyrkivät ratkomaan sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Kursseja tarjotaan esimerkiksi hallinnon, taloushallinnon ja johtamisen alueilta. Muualla Euroopassa yhteiskunnallista yrittäjyyttä opetetaan korkeakouluissa erityisesti esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa useampi yliopisto tarjoaa aiheesta ohjelmia ja kursseja. Esimerkiksi Lontoon yliopiston Goldsmiths’ Collegen yhteiskunnallisen yrittäjyyden maisteriohjelma on suunnattu erityisesti alan yrittäjille, jotka haluavat syventää ammattitaitoaan.

Suomessa on tällä hetkellä hyvä tahtotila edistää välityömarkkinoiden toimintaa ja yhteiskunnallisten yritysten merkitystä mm. työllisyysasteen lisäämiseksi. Tästä johtuen myös yhteiskunnallisen yrittämisen kouluttamisen tarve korostuu. Jo vuonna 2005 Sosiaalisen Yrittämisen Forumissa julkaistussa manifestissa lanseerattiin sosiaalisten yritysten kehittämishanke, jonka myötä ”Sosiaalinen yrittäminen sisällytetään eri oppilaitosten yrittäjyyttä käsitteleviin opetusohjelmiin ja sosiaalista yritystoimintaa koskevaa tutkimusta edistetään.” Yhteinen yritys -hankkeen toinen raportti nostaa myös esiin yhteiskunnallisten yritysten mukaan ottamisen yrittäjyyskasvatukseen ja erityisesti tarpeen kehittää alan johtamiskoulutusta. Raportti myös toteaa: ”--- Perustettava yhteiskunnallisen yrittäjyyden akatemia nuorille yrittäjille.”

Tästä johtuen Suomessa voitaisiinkin ottaa mallia Tallinnan ja Roskilden yliopistoista ja luoda erillinen koulutusohjelma yhteiskunnallisen yrittämisen tutkimukselle, tai yliopistot ja ammattikorkeakoulut voisivat sisällyttää enemmän kursseja aiheesta jo olemassa oleviin opintokokonaisuuksiin. Suomessa kauppatieteiden ja yhteiskunnallisten yritysten tiukempi yhteen sovittaminen voisi luoda hyvän pohjan koulutusohjelmalle mallintamalla etenkin Roskilden yliopiston ohjelmasta. Samalla se vastaisi tarpeeseen yhdistää yrittäjyys ja yhteiskunnallinen yrittäjyys paremmin toisiinsa.

Toisaalta jonkinlaisia edistysaskelia on jo otettu. Toukokuisessa hallituksen puoliväliriihessä päätettiin yhteiskunnallisen yrittämisen osaamiskeskuksen perustamisesta. Osaamiskeskus tulee toimimaan verkostomaisena asiantuntijayksikkönä, joka tukee yhteiskunnallisten yritysten syntyä ja kasvua. Uusi perustettava osaamiskeskus voisikin ottaa vaikutteita Norjan SESAM -keskuksesta tarjoamalla tukea tutkimuksille aiheesta ja mahdollisesti luoda jonkinlaisen akatemian nuorille yhteiskunnallisille yrittäjille.

Lisätietoa:

Social Entrepreneurship, School of Governance, Law and Society Tallinn University

MsC in Social Entrepreneurship and Management, Roskilde University

SESAM – Centre for social entrepreneurship and collaborative social innovation, University of South-Eastern Norway

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!