Suomalaiset menestyivät kansainvälisissä ammattitaitokilpailuissa - Huikea kilpailukokemus ja osaamisen vahvistamista
ke toukok. 03 15:41:00 2023
Saga Naumanen voitti kultaa kansainvälisissä Abilympics-kilpailuissa, lajina Character Design. Hopeaa sai peräti neljä suomalaista. Yksi heistä oli Miia Harpo, jonka lajina oli Cake Decorating. Kansainväliset ammattitaitokilpailut pidettiin Ranskassa maaliskuussa.
Suomesta erityistä tukea tarvitsevien Abilympics-ammattitaitokilpailuun osallistui 13 oman alansa nuorta huippuosaajaa. Lajeja olivat mm. viherrakentaminen, valokuvaus, puhdistuspalvelut, kokkaus ja julisteen suunnittelu. Ranskan Metzissä pidetyissä kilpailuissa oli noin 400 osallistujaa 27 maasta.
Saga Naumanen, 19, opiskelee toista vuotta Ammattiopisto Luovissa Oulun toimipaikassa. Muutama päivä Ranskasta paluun jälkeen hän on vielä hämmentynyt, sillä hän ei odottanut suurta menestystä.
– Ajattelin, että tämä olisi siisti reissu ja ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään tällaiset kisat. Voitto tuli yllätyksenä, hän sanoo.
Hän kilpaili Character Design -sarjassa (hahmon suunnittelu), jossa oli yhteensä kuusi kilpailijaa.
Naumanen opiskelee media-alan perustutkintoa. Hän on harrastanut digitaalista piirtämistä ja videopelien suunnittelu kiinnostaa. Siihen liittyvää toisen asteen koulutusta ei ole, mutta media-ala tuntui Naumasesta lähimmäksi sopivalta.
Abilympicsiin oululaisopiskelija päätyi opettajan houkuttelemana. Pian hän huomasi valmistautuvansa kilpailuihin tekemällä aiempien vuosien tehtäviä. Kilpailu oli kaksipäiväinen, ja yhteensä työskentelyaikaa oli kuusi tuntia. Aika riitti, mutta Naumasen mukaan se meni nopeasti. Naumasta valmensi Jussi Väisänen.
Parhaillaan Saga Naumanen on koulutussopimusjaksolla pelialan yrityksessä LudoCraftissa ja on saanut hyvää työelämäkokemusta. Opintoja on vielä noin vuosi jäljellä, ja harkinnassa on jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa.
Yrittäjyys kiinnostaa Harpoa
Turkulaisen 18-vuotiaan Miia Harpon lajiksi valikoitui Cake Decorating. Hän opiskelee Ammattiopisto Spesiassa Turussa ravintola- ja catering-alan perustutkintoa ja valmistuu kokiksi, mutta leipominen on hänen intohimonsa. Hän ei ollut ollut aiemmin ulkomailla, joten Metzin kilpailut olivat siksikin jännittävä kokemus. Hopea omassa lajissa tuntui hienolta. Harpon tukena oli valmentaja Jaana Kaurinkoski.
Harjoitteleminen tapahtui koululla ja kotona, sillä Harpo on koulutussopimusjaksolla ruokaravintolassa. Hän on siellä myös palkkatyössä. Paikan hän löysi koulun kontaktien avulla.
Työelämään liittyvää tietoa on opintojen aikana tullut Miia Harpon mielestä hyvin.
– Voisin ryhtyä vaikka yrittäjäksi. Siitäkin on koulussa puhuttu, ja se on tuntunut kiinnostavalta, hän miettii.
Luottamuksen valamista omaan tekemiseen
Ammattiopisto Luovin hankepäällikkö, joukkueenjohtajana toiminut Petri Hämäläinen toteaa, että kilpailutoiminta on huippuosaamista, ja sen näkyväksi tuominen sekä kilpailijoille että työelämän edustajille on yksi tavoite. Valmentajat ja joukkueenjohtajat auttavat nuoria löytämään osaamisensa kärjen.
– Pitää uskaltaa tuoda omaa osaamistaan esiin, ja siksi on uskottava siihen ensin itse.
Hämäläinen on todistanut monia kasvutarinoita. Hän on nähnyt, miten arka ja epävarma nuori saa lyhyellä valmennusjaksolla luottamusta taitoihinsa ja kokee sosiaalista vahvistumista.
– Tärkeintä on me-henki. Kun joukkue kasvaa yhteen, se välittyy myös ulospäin, hän sanoo.
Toinen joukkueenjohtaja, Ammattiopisto Liven koulutuspäällikkö Anu Kilkku korostaa myös yhteishenkeä. Uusien ystävien saaminen ei ole kilpailurupeaman vähäisimpiä onnistumisia. Hän on ylpeä jokaisesta kilpailuun osallistuneesta.
– Substanssiosaaminen kasvaa, kun opiskelijat saavat henkilökohtaista ohjausta lajissaan. Mutta myös luottamus omaan pärjäämiseen vahvistuu. Teimme esimerkiksi ennen matkaa huolilistan, kävimme läpi kaikki siihen kirjatut huolet ja mietimme niihin ratkaisuja. Matkatavaroiden katoaminen, paniikkikohtaus, kieliongelmat ja niin edelleen. No, menomatkalla yksi kilpailija jäi lentokoneesta, mutta tuli seuraavalla lennolla valmentajansa kanssa ja kaikki meni lopulta hyvin, Kilkku naurahtaa.
Ammattitaidon vahvistamista kilpailuissa Suomessa ja ulkomailla
Erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien kansainvälinen ammattitaitokilpailu Abilympics järjestetään noin joka neljäs vuosi eri puolilla maailmaa.
Ranskan Metzissä tapahtumaan osallistui noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Suomessa Skills Finland koordinoi sekä kansallisia että kansainvälisiä ammattitaitokilpailuja. Kansainvälisiä kilpailuja ovat Abilympicsin lisäksi EuroSkills ja WorldSkills. Kotimaassa järjestetään jokavuotinen Taitaja-tapahtuma. Niissä on myös TaitajaPLUS-lajeja, joissa otetaan huomioon erityistarpeet.
Artikkeli julkaistaan Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2023