Suomi tarvitsee mielenterveysohjelman

15.12.2015

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen
Piirrokset: Harri Heikkanen

Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden kustannukset ovat yhteiskunnalle 8,6 miljardia vuodessa. Suurin osa kustannuksista syntyy siitä, ettei asiakkaita pystytä kuntouttamaan takaisin työelämään.

Psykoosit ovat vakavimpia mielenterveyden häiriöitä, joihin sairastuu noin kolme prosenttia väestöstä. Heistäkin osa on silti täysin tai osittain työkykyisiä.
− Suomessa mielenterveyspolitiikan kokonaisote on hukassa, sillä sitä ei vie kukaan johdonmukaisesti eteenpäin, sanoo kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseurasta.

Silti mielenterveyssyistä työmarkkinoilta katoaa joka vuosi lähes neljä miljoonaa työpäivää sairauslomina. Pelkästään sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyyseläkkeistä koituu 4 miljardin kustannukset, puhumattakaan sairauksien vaikutuksista yksilön elämään, läheisiin ja verkostoihin.

Mielenterveysongelmat voivat kohdata jokaista. Joka toisella on jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriö, kuten ahdistus, pelko- ja paniikkihäiriö tai masennustila. Yleensä ne ovat lieviä. Kolmanneksi tavallisimpia ovat erilaiset päihderiippuvuudet.

− Mielenterveysperustaisella työkyvyttömyyseläkkeellä on 110 000 suomalaista, joista noin puolella on taustalla pitkä masennus, toisella puolella psykoosit, sanoo Wahlbeck.

Suomi tarvitsee mielenterveysohjelman

Wahlbeck kertoo, että Suomessa mielenterveyskuntoutujat haluavat palata takaisin työelämään ainakin osa−aikaisesti.
− Meillä ei ole kuitenkaan rakennettu työllistymisen polkuja kunnolla. Pitäisi hyväksyä se tosiasia, etteivät kaikki ole huippukunnossa läpi elämänsä, Wahlbeck korostaa.

Hallituksen kärkihankkeissa on mukana mielenterveyttä edistävän ja yksinäisyyden ehkäisyn ohjelma.
− Sitä ei saa jättää pelkästään sosiaali- ja terveysministeriön tehtäväksi, kun vaikut vaikuttavat keinot tulevat kuitenkin yhteiskuntapolitiikan eri alueilta.

Mielenterveyden ongelmat koskevat niin terveys-, sosiaali- ja vammaispolitiikkaa kuin ihmisoikeus- ja työvoimapolitiikkaakin.
− Toivon, että maahan saadaan kokonaisvaltainen ohjelma, jolla mielenterveyttä tuetaan. Tarttumalla ajoissa asioihin ja satsaamalla ehkäisevään mielenterveyden hoitoon tuloksia saadaan hyvinkin nopeasti, kehitysjohtaja Wahlbeck vakuuttaa.

Suomessa on Mielenterveys- ja päihde- eli Mieli-suunnitelma (2009−2015), joka on linjannut viime vuosina yhteistä kehittämistä. Suunnitelma päättyy tänä vuonna.
− Se on ollut menestystarina, koska siinä on esimerkiksi onnistuttu vähentämään pakon käyttöä ja siirtämään ihmisiä laitoshoidosta avohoitoon. Sen fokus on ollut kuitenkin liian kapea, eikä se tuonut riittävästi esiin mielenterveyden edistämisen ja työelämään tukemisen näkökulmaa.

Syrjäytymisen ehkäisyä

Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on paljolti myös mielenterveyspolitiikkaa. 60 prosenttia nuorista, jotka eivät ole jatkaneet opiskeluita tai ole työelämässä, käyttää psyykelääkkeitä.
− Heillä ei ole koulutusta eikä työpaikkaa. Näillä nuorilla on 17-kertainen riski tehdä itsemurha muihin ikätovereihinsa verrattuna, Wahlbeck toteaa.
− Mitä pidempään on työelämän ulkopuolella, sitä vaikeampaa on päästä sinne. Lopulta työttömänä omaksuttuja elämäntapoja on vaikea yhdistää työelämävaatimuksiin.

Valuviat korjattava

Kristian Wahlbeckin mukaan Suomessa on mielenterveyden hoitamisessa monta järjestelmän valuvikaa.

Vaikka esimerkiksi psykoterapia tiedetään tehokkaaksi tueksi mielenterveyskuntoutujalle, psykoterapia ei kuulu julkisen terveydenhuollon järjestämisvastuuseen. Siksi sairastuneen pitää hakea apua itsenäisesti
yksityisiltä markkinoilta.
− Ihminen joutuu eriarvoiseen asemaan heti siinä, onko hänellä mahdollisuus käyttää työterveyshuoltoa vai onko hän terveyskeskuksen palveluiden varassa.

On myös sattumanvaraista, osaako henkilö hakea oikeanlaista terapeuttia, mitä terapia maksaa, saako siihen Kelan korvausta ja soveltuuko kyseinen terapia hänelle.
− Terveyskeskuksesta on lähes mahdotonta saada keskusteluapua. Niinpä viisi prosenttia kansasta syö mielenterveyslääkkeitä, hän huomauttaa.
− Nyt pitäisi kehittää ennen kaikkea perustason mielenterveystyötä, jotta se olisi jokaisen suomalaisen saatavissa omassa terveyskeskuksessa, opiskelijaterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa.
− En ole uusien betoniin valettujen ratkaisujen kannattaja. Sairaalat ovat hyvin lääketieteellinen lähestymistapa, jossa unohdetaan kokonaan sosiaalisen kuntoutuksen merkitys ja maailma. Jos on riittävän hyvin kehittynyt avohoito, sairaalapaikkoja ei tarvita, toteaa Wahlbeck.

Työpaikan keinot

On selvää näyttöä siitä, että työnantaja voi tehdä paljon työntekijöidensä mielenterveyden edistämiseksi.

Kun työntekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä, hän ymmärtää työnsä tavoitteet ja tehtävät sekä sen, milloin työ alkaa ja loppuu. Keskeistä on myös oikeudenmukainen ja työntekijää tukeva johtaminen, missä työssä esimiehiä pitää tukea ja kannustaa.
− Työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon välisessä yhteistyössä on tehtävää. Edelleen ihmiset jäävät yksin sairastamaan kotiinsa, eikä työpaikan toimintatapoja kehitetä.
− Työpaikalla kannattaa räätälöidä työtä ihmisen elämäntilanteen mukaan. Käytettävissä on esimerkiksi osasairauspäiväraha. Hyvät ihmissuhteet eli sosiaalinen pääoma työpaikalla tukee ihmisen työhyvinvointia. Usein työttömäksi jäävä kaipaa juuri tätä vuorovaikutusta, muistuttaa Wahlbeck.

Työntekijäkin voi huolehtia omasta psyykkisestä hyvinvoinnistaan.
− Itselleen voi hankkia opettelemalla hyvät stressinhallintakeinot. Esimerkiksi tietoisuustaidoilla osaa olla läsnä tässä hetkessä, eikä aina murehdi mennyttä tai tulevaa. Elämänhallintataidoilla oppii olemaan tekemättä ylitöitä sekä huolehtimaan nukkumisesta, oikeasta ravinnosta ja liikunnasta, listaa Wahlbeck.

Asumispalvelu voi laitostaa

Kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck on huolissaan siitä, että mielenterveyskuntoutujien ympärivuorokautiset asumispalvelut lisääntyvät joka vuosi. Asumispalvelupaikkoja on jo lähemmäs 8 000, joista enää vain 10 prosenttia on kuntien tuottamia.
− Palveluja tuottavat joko yleishyödylliset tai voittoa tavoittelevat yksityiset yritykset. Yleinen huoli on, että asumispalveluissa kuntouttava toiminta jää liian vähälle huomiolle. Yrityksiltä puuttuu taloudellinen
kannustin toteuttaa kuntouttavaa toimintaa, koska asumispalvelujen asiakkaita ei ole yritykselle kannattavaa kuntouttaa pois, pohtii Wahlbeck.
− Kuntien kannattaa panostaa kotiin vietyihin palveluihin sen sijaan, että ostetaan pelkkiä asumispalveluita, sanoo Wahlbeck.
− Siinä asiakasta tuetaan tekemään itse eikä asioita tehdä hänen puolestaan. Jos asumispalvelut ovat sitä, että on katto pään päällä ja tehdään ruokaa, niin pidemmän päälle se laitostaa ja ihmisen oma toimintakyky
heikkenee, muistuttaa Wahlbeck.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015